torstai 24. huhtikuuta 2014

Karhukellon kilinää.

Voi hitsi! 
Kuinka pitkän ajan sitä on taas vältellyt kirjoittamista, kun ei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa...vai onko ollut sittenkin.. 

Hertan juoksutauko on ohitse, mutta heti perään tulikin mun kropan kanssa tauko, kun nilkka kipeytyi tooosi paljon.

Onhan sen nilkan kanssa tapeltu jo elokuusta asti, ja nyt sitten tuli päätös, että kesäkuun alussa multa leikataan nilkasta sitten arpikudosta pois tähystyksessä, jos kaikki menee putkeen.

Hertta siis etsii itselleen kesäkuuksi kartturia! Kaiken avun otan vastaan :) 

Tauolla ollaan nautittu keväästä ulkoillen. 


Tauko on tehnyt molemmille hyvää. 
Hertta on saanut mielestäni jopa vauhtia kentällä, itse taas tunnen olevani ajoissakin jopa ?!?! 

Kerrankin on meistä kuva jossa ollaan yhdessä :) 

Kisoihin on ilmoittauduttu ahkerasti, ja 3.5 on sitten taas eka yritys! Nyt tää pieni jännitys on sellaista hyvää jännitystä, onnellista odottamista.

Maanantain treeneissä, oli ihan super kiva rata, ja mentiin tuhatta ja sataa, kääntyi, ja teki bueno. Siihen muutamat kepit päälle, ja olipas hienon näköistä taas kerran. 

Kepeille otan ihan oman osion, joka voisi olla oodi hertan kepeille, nyt voin jättää jo palkan toiseen päähän ja lähettää tekemään keppejä, itse tullen kuitenkin perässä, ja se menee! Ja vieläpä kovaa!! Ihan huikeata, keskiviikon treeneissä, muuten kiva rata, tosi hieno keppikulma, teki aivan unelmana. Oma vauhti pysähtyi aina putkelle vientiin, ei mennyt putkeen sitten millään, oli kai päättänyt ettei mene, kun puomi ihan putken suulla, no puomi sai oikein sulkeiset sitten. Pysyy, ei roiski. Ja viimein onnistuneeseen putkeen menoon super palkka ja loppu. Ne olikin sitten viimeiset laatuaan, nimittäin Juhan treenit jäävät nyt hetkeksi, kun keskitytään estevarmuuteen. Ja irtoamiseen jne.

Paavollekkin kuuluu hyvää! Paavo on ollut tämän viikon hoidossa mukavalla pariskunnalla, jotka haaveilevat omasta spanielista, ukkeli käyttäytynyt taas hienosti. Mä vaan niin tykkään siitä!
Paavon pelastuskoiraksi projekti on edennyt, rulla napataan maalimiehen luona näpsäkästi suuhun, ja palautetaan se tanelille, tää jullikka myös itse korjaa sen, jos se rulla tippuu matkalla, porhaltaa takaisin maalimiehen luo, ja suorittaa tehtävän uudestaan. Ei ihan turha jannu!! 

Hertta on pelastuskoiraksi projektissa siinä vaiheessa, että keräillään paaaaljon uusia kokemuksia erilaisista maalimiehistä, ja saadaan yleistettyä ketju kunnolliseksi. Hertalla on valtavasti vauhtia, ja huikea hyppy. Juoksee maalin ja minun väliä kuin pieni herhiläinen, joka on toki tarkoituskin!! <3

Loppuun kuvasarja upk:n treeneistä pääsiäisen ajalta, Taneli kävi mun työpäivän aikana treenaamassa kiltisti molemmat koirat.  <3 kiitos Maija kuvaamisesta! 

Tässä kuvassa hertta kuulemma näyttää suuremmalta kuin on. ;) olen joskus kuullut, että on muka aika pieni, pah! Sanoo hertta! 

Ja Bang! 

Pentu asiat ovat edenneet, olen löytänyt huippu kivan kasvattajan, jonka koirilla olen päässyt kokeilemaan agilityä miltä se tuntuu. Aika huisia se on. 

Ihanat koirat! Ihana mies mulla! Ihana ilma! 

Nauttikaa! -Sari