Zau!
Olen 23-vuotias nainen helsingistä, kahden valloittavan nuoren cockerspanielin omistaja. Kirjoitan tänne koirien höpsötyksistä ja arjestani koirien kanssa.
Blogissa on myös paljon koirien pantoja, koska voiko koirilla olla liikaa pantoja?
Jospa esittelisin blogin tähdet ylemmässä kuvassa 1v 2kk Hertta (Shavian with every wish) Perheemme tuliluontoinen vaihti-mimmero, hertan kanssa harrastaessa ei aika käy pitkäksi, aina on hauskaa, välillä itketään välillä nauretaan.
Hertan kanssa harrastan tokoa joskin melko laimeasti tällä hetkellä (hertta yrittää kovasti aloittaa juoksuja eikä ole ollut kaikkein otollisimmalla tuulella tekemään hyviä harjoituksia vaikka osaisi.). Maanantaina aloitamme myös agilityn harrastamisen, saas nähdä kuinka kovasti neiti kuumuu, kun hertta tajuaa pääsevänsä tekemään temppuja ja ihan vapaana :D.
Hertta on minun ensimmäinen koirani ja sen takia varmastikkin niin super rakas, Hertta on kaikkea mitä olen aina koiraltani toivonut, nopea oppimaan, innokas harrastamaan, mutta kuitenkin itsenäinen (ei niin hyvä piirre kun haluaisi harrastaa kisatakseen). Ennen herttaa en tiennyt mitään koirista, vain palasia sieltä täältä mitä nyt olen muiden koiria seuraillut ja olihan se shokki, ensin meille piti tulla aivan toisenlaisia koiria ja aina joku meni mönkään, sitten satuimme huomaamaan ilmoituksen netissä jossa oli tarjolla sijoituskoira, ja hauskan näköinen ja rotumääritelmältään juuri meidän perheeseen sopiva koira, tässä vaiheessa varmasti täytyy esitellä myös minun tuleva mieheni, hän on perheen peruskallio, koirien superlemppari, joskin minä aka. mamma olen kuitenkin ehkä se jota totellaan kun komennan :D.
Takaisin asiaan, kun menimme katsomaan herttaa, kasvattaja nosti pennut syliimme ja siitä se alkoi, emme tienneet minkä pennun saisimme, ennen kuin menimme herttaa hakemaan, ja siellä se oli, pieni tulisieluinen keijukainen odottamassa aitauksessa meitä ja vain meitä, pidin hertan sylissä koko matkan ja voi pojat kuinka neidistä löytyi virtaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin aivan shokissa, siitä että minulla on koira ja kuinka virtaisa neiti oli, kotimme on saanut vuoden aikana paljon hammasta.
Jo heti pienestä tiesimme kuinka aktiivinen neiti oli ja yritimme keksiä kaikenlaista harrastustoimintaa ja pääsimmekin mukaan pentutottelevaisuus kurssille. Sieltä kaikki alkoi, sen jälkeen tie on ollut paljon helpompi, olen saanut elinikäisiä ystäviä koiraharrastuksen parista ja tuota pikkukeijua ei tämä olisi ollut mahdollista, näin oli tarkoitus tapahtua. Tie hertan kanssa on ollut välillä hyvinkin kivinen, ollaan tehty virheitä ja opittu virheistä, tehty kovasti töitä ja saatu niin paljon elämäämme iloa ja tarkoituksellisuutta. Maailma on niin avoin ja täynnä mahdollisuuksia pikku-kirppu-keijukaisen kanssa.
Tässä kuvassa on perheemme uusin jäsen, vaan ei vähäisin, nimittäin paavo kauno (Pretty flower's rockafeller skank) 6kk. Paavo tuli aivan yllättäen meille huhtikuussa, olin puhunut ystäväni kanssa joka on tottakai paavon kasvattaja, että haluaisin hienon ja harrastuskelpoisen uroksen, ja tottakai ajattelin etten sellaista vielä vuosiin saa ettei sellaista poikaa heti synny joka heti veisi paikan sydämestäni, jossa olisi ajatus "tämä se on".
No yksi lauantai aamu ystäväni soitti minulle ja sanoi että nyt niitä pentuja syntyy, minä lähdin vauhdilla auttamaan synnytyksessä, vaikkakin enemmän apu oli henkistä tukea kasvattajalle :D. Kertakaikkiaan, 9 pentua syntyi, paavo tekonimeltään Bubba oli jo silloin hyvin vahva ja persoonallinen, ja taisin ensimmäisistä päivistä alkaen kuiskutella paavon korvaan että voi kun olisit meidän, mutta ajattelin ettei me vielä oteta toista koiraa.
Paavo kasvoi aikaa kului, tuli luovutus iän aika, suhde oli jo kehittynyt melko syväksi, olin huomannut jo varhain kuinka paavo olisi mieheni unelmakoira, rauhallinen, iloinen, nälkäinen ja uskollinen, hiljainen ja ennen kaikkea juuri se oikea lisä perheeseen.
Ystäväni sitten ehdotti että jos kuitenkin ottaisimme tämän uroksen, koska arveli pojasta kasvavan mahti tyypin, vein miehen käymään katsomaan pentuja, ja kaikki yhdeksän nukkuivat miehen jalkojen päällä välissä ja sylissä. Niin se vain oli että paavo ja isäntä löysivät toisensa, tästä onkin alkanut tarina joka vain paranee ja paranee. Paavo on hertan tavoin sijoituskoira, koska haluan jakaa hyvää myös muille, koiraa haluaville, mutta en itse kasvattaa, joten sijoitus oli hyvä ratkaisu. Paavo on kaunein ja ihanin näkemäni uros koko maan päällä niin taitava ja rauhallinen poika, joskin myös potkua löytyy tarvittaessa ;) Paavo on ollut niin helppo kouluttaa, ettei kouluttaminen ole tuntunut työltä vaan perusasiat ovat menneet heti perille, toisaalta tässä hertta on ollut korvaamaton apu, hyvänä isosiskona hertta on opastanut ja rohkaissut paavoa, joskus ehkä pahoillekkin teille..
Paavon toivon kasvavan komeaksi pojaksi, niin pääsisimme näyttelyihin kiertämään, paavo ja isäntä aikovat suunnata arkitottelevaisuus kurssille syyskuussa, jonka olen heille luvannut. Itseäni himottaisi aivan valtavasti päästä treenaamaan paavon kanssa tokoa, koska paavo on vain niin uskomattoman upea <3, mutta olempa mennyt lupaamaan miehelle paavon harrastuskoiraksi, koska tämä kaksikko sopii vain niin hyvin yhteen. Ensimmäisen kirjoitukseni päätteeksi kuva meidän laumastamme, eli ylpeä isäntä koirineen.
Terveisin, Sari, Hertta ja Paavo
