Kun ei vain tiedä.

Tiedättekö sellaisen fiiliksen, kun odotat vain, että virta vie sinut sellaiseen kohtaan jossa on hyvä olla, jolloin huomaat, että kaikki kääntyikin tosi hyväksi.

No itse parhaillaan odotan sitä virtaa. Koirien kanssa menee hyvin, tanelin kanssa menee hyvin, mutta en olisi ikinä kuvitellut, kuinka vaikeaa on taas sopeutua uuteen kaupunkiin.
Viime viikot ovat olleet hyviä, huikean ihania päiviä, niiden ei niin hyvien joukossa.

Rehellisesti sanottuna, on niin helvetin yksinäistä. Ensiviikolla teen taas sen saman minkä osaan niin hyvin, hautaudun harrastuksiin, koska muuta selviytymiskeinoa ei vain ole, siellä sentään nään tuttuja ja turvallisia kasvoja. Onneksi teimme tulevan pennun kasvattajan kanssa oikean ratkaisun, ja pennun tulo siirtyy, koska kuka järkevä ottaa pennun kun on näin helvetin sekaisin itsekkin??? Ei olisi reilua se. Elämä on täynnä kaikkea, myös ystävien elämä on täynnä kaikkea, ja yksinäisen tästä tekee se, että aina ei ole varaa hurauttaa helsinkiin treffaamaan ystävää kahvikupposen ajaksi, ja juu puhelimet ja some on keksitty, mutta ei se korvaa sitä ihmis kontaktia.

Maanantaina alkaa uusi työ, taas uudet ihmiset joille pitää todistaa, että mä olen pätevä ja hyvä työtoveri. Toki pelottaa se, onko siellä yhtään sellaista ihmistä joka pitäisi minusta.

Olen pinteessa, jossa pitäisi oikeasti saada tehtyä joku suunnitelma hertan harrastusten suhteen, kun fakta on se, you can't have it all. Vaikeaa siitä tekee se, että hertta on hyvä molemmissa, niin pelastuskoirailussa, kuin agilityssä. Ehkä agilityyn panostaminen pelottaa siinä suhteessa, että entäs jos hertta menee rikki? Ja mikä on se hyvä treeni määrä viikossa, onko se kerran, vai kaksi, vai vain joka toinen viikko? Meillä on ollut pientä vauhti ongelmaa, eikä tästä ratkaisusta tee yhtään sen helpompaa sekään, että keskiviikkona hertta oli super vauhdikas, se oli huikea, ja sillä oli hyvä draivi.  (ja se oli kolmas agi treeni sille viikolle, pohjalla myös joka iltaiset peko treenit ja boksi treeniä kolmena päivänä peräkkäin), teenkö siis liian vähän muutoin, vai liian paljon?  Kokeilemalla se selviää toki mikä on se hertan juttu, olen vain niin uusi ja kokematon kaikessa, että sekin ahdistaa.

Peko puolella hertan virhet ovat vähentyneet 99% vauhti on hurja, ja maalimiehen veto uskomaton.
Ainut on, että en vain tunnu löytävän mistään aikaa mennä sunnuntain treenejä useammin treeneihin, tai aikaa oppia suunnistamaan. Onko senkin homman suuren suuri vastuu niin suuri, etten pysty kantamaan sitä. Toki sekin pelko, että jos mä ryssin sen koulutuksen ihan huolimattomuuttani.

Vireen kanssa edistystä on tapahtunut, ja suurin osa siitä on oman olemuksen rahallisena pidon syytä. Minä olen rauhallinen = hertta rauhallinen.

Ehkä painetta tekee se, että haluan olla koirani arvoinen, ja olla hyvä. Olisi niin ihanaa olla jossain oikeasti hyvä. 

Olen viime aikoina treenannut Vuorelan Lotan kelpie Plikan kanssa tokoa. Ihanaa vaihtelua kaikkeen agility touhuun, ja siihen, että miten saat koiran pysymään hiljaa ja motivoitua tekemään töitä kanssasi... Se paimenissa viehättää, ne haluavat tehdä töitä, jos sinä sitä niille tarjoat. Ja Plikka on niin taitava.

Agilityssä olen käynyt sporttiksella treenaamassa Pikkusaaren Ainon bc uros Odieta. Ja kokemus on sanoin kuvaamaton. Saan oppia jotain niin arvokasta, ettei sitä sanoin voi kuvata. Odie ei ehkä ole kaikista helpoin projekti koira, varsinkaan minulle joka olen melko reaktiivinen ja tartutan sen myös koiraan, lisäksi olen suurimmat onnistumiset saanut aikaan tuon kiihkeän ja kuuman nartun kanssa. Toisaalta kun pääsen jutun ytimeen, se saattaakin sopia minulle melko hyvin, se että pitää olla selkeä, ja sitten vielä selkeämpi. Juuri niitä asioita joita mun pitää oppia. Mutta ei se helppoa ole, yrittää päästä jonkun ihan erilaisen koiran aivoihin, ja tehdä yhteistyötä.

Tämä perjantai masentavissa fiiliksissä, mutta toivottavasti, viikonlopun toko koulutus plikan kanssa, saisi ajatukset taas kirkkaammiksi. Hertta pitää sunnuntain peko treeneihin asti lepoa, nauttien metsä lenkeistä.

Paavo pääsee huomenna trimmiin, mutta älkää kertoko sille sitä :D

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Kuvissa Lotan plikka, hertta ja Lotan hurmaava poika ja Ainon Odie
Kiitos tyypit että saan lainata teidän koiria.

T. Sari

Hämeenlinna

Morjesta pöytään!

Kesä on vierähtänyt ja syksy on alkanut!

Muutettiin Hämeenlinnaan elokuussa, ja elämä on ollut enemmän ja vähemmän myllerryksessä.

Jatkan edelleen Ainon opissa sporttiksella, uutena on tullut Vuorelan Lotan viikko koulutukset josta pidetään Hertan kanssa aivan super paljon. Ollaan saatu niin paljon oppia ja uskoa meidän tekemiseen.

Yksi luva puuttuu enää, mutta nyt ollaan Hertan kanssa vaiheessa, jossa treenataan a kontakti juoksu kontaktiksi, koska vauhtia on kiva olla lisää, ohjaajalle siis vähän enemmän haastetta...

Pelastuskoira puolella menee huikeasti, ilmaisu alkaa olla kasassa, pientä viilausta ja ai että millaiseksi se on muodostunut! Mä niin nautin katsoa, kun hertta on niin pätevänä!  Itse opettelen kovasti suunnistamaan, mikä on joskus hieman vaikeata!!!

Hämeenlinna elämä ja päätös panostaa herttaan ja omaan oppimiseen ennen pennun tuloa, jota siirrettiin ihan suvereenisti useampi vuosi eteenpäin, ei ollut lopulta kuitenkaan huono päätös, se on tuonut mahdollisuuksia joista en edes olisi uskaltanut haaveilla. Olen saanut treenata aivan huikean kelpie plikan kanssa, ja agilityssä mulla on kunnia treenata mitä huikeimman bordercollie uroksen kanssa, joka tulee mulle vielä useamman kultaakin kalliimman opetuksen antamaan.

Hertta on toki se panostuksen kohde, siihen panostetaan, ja se mun paras panostus on se, että opin kokoajan itse paremmaksi ohjaajaksi.

Hurjaa ajatella, että ilman herttaa en olis tässä, ja olisin varmasti puolet kokemattomampi.. on se vaan niin mieletön opettaja, ei ole kaikilla tuollaista herttaa joka on raivostuttavan ihana ja korvaamaton. Ja ei mulla tietty olis näitä ystäviä mun ympärillä jotka mahdollistaa tän mun kehityksen.

Elämä antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia, välillä se vaatii hieman jopa hulluutta tarttua niihin kiinni, mutta miksi ei tekisi töitä sen asian eteen, joka saa sut joka päivä hymyilemään.

Paavo valmistautuu Jyväskylän ja Messukeskuksen näyttelyitä varten. Turkissa on tapahtunut valtava muutos, en tiedä onko apu öljyssä vai hormoni toiminnasta, joka on käynnistynyt vallan mainiosti, Paavo on ollut näissä asioissa aina hieman hidas, joten se raivostuttava aivojen palleihin tippuminen tapahtuu liiankin usein, mutta annettakoon sen tapahtua. Onhan se hetkillistä onneksi. Eipä puutu treenattavaa ;)

Paavo suoritti taipumuskokeet hyväksytysti läpi, joten kehässä Paavo nähdään käyttö luokassa :)

Muutama viikko sitten käytiin kaupunki suunnistamassa Helsingissä, enkä olisi voinut olla ylpeämpi hertasta, joka oli ihan super kauniisti koko reissun.

Paljon on tapahtunut siis, mutta päivitetään lisää, kun on jotain tähdellistä.

Terkuin, Sari