maanantai 27. lokakuuta 2014

Hämeenlinna

Morjesta pöytään!

Kesä on vierähtänyt ja syksy on alkanut!

Muutettiin Hämeenlinnaan elokuussa, ja elämä on ollut enemmän ja vähemmän myllerryksessä.

Jatkan edelleen Ainon opissa sporttiksella, uutena on tullut Vuorelan Lotan viikko koulutukset josta pidetään Hertan kanssa aivan super paljon. Ollaan saatu niin paljon oppia ja uskoa meidän tekemiseen.

Yksi luva puuttuu enää, mutta nyt ollaan Hertan kanssa vaiheessa, jossa treenataan a kontakti juoksu kontaktiksi, koska vauhtia on kiva olla lisää, ohjaajalle siis vähän enemmän haastetta...

Pelastuskoira puolella menee huikeasti, ilmaisu alkaa olla kasassa, pientä viilausta ja ai että millaiseksi se on muodostunut! Mä niin nautin katsoa, kun hertta on niin pätevänä!  Itse opettelen kovasti suunnistamaan, mikä on joskus hieman vaikeata!!!

Hämeenlinna elämä ja päätös panostaa herttaan ja omaan oppimiseen ennen pennun tuloa, jota siirrettiin ihan suvereenisti useampi vuosi eteenpäin, ei ollut lopulta kuitenkaan huono päätös, se on tuonut mahdollisuuksia joista en edes olisi uskaltanut haaveilla. Olen saanut treenata aivan huikean kelpie plikan kanssa, ja agilityssä mulla on kunnia treenata mitä huikeimman bordercollie uroksen kanssa, joka tulee mulle vielä useamman kultaakin kalliimman opetuksen antamaan.

Hertta on toki se panostuksen kohde, siihen panostetaan, ja se mun paras panostus on se, että opin kokoajan itse paremmaksi ohjaajaksi.

Hurjaa ajatella, että ilman herttaa en olis tässä, ja olisin varmasti puolet kokemattomampi.. on se vaan niin mieletön opettaja, ei ole kaikilla tuollaista herttaa joka on raivostuttavan ihana ja korvaamaton. Ja ei mulla tietty olis näitä ystäviä mun ympärillä jotka mahdollistaa tän mun kehityksen.

Elämä antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia, välillä se vaatii hieman jopa hulluutta tarttua niihin kiinni, mutta miksi ei tekisi töitä sen asian eteen, joka saa sut joka päivä hymyilemään.

Paavo valmistautuu Jyväskylän ja Messukeskuksen näyttelyitä varten. Turkissa on tapahtunut valtava muutos, en tiedä onko apu öljyssä vai hormoni toiminnasta, joka on käynnistynyt vallan mainiosti, Paavo on ollut näissä asioissa aina hieman hidas, joten se raivostuttava aivojen palleihin tippuminen tapahtuu liiankin usein, mutta annettakoon sen tapahtua. Onhan se hetkillistä onneksi. Eipä puutu treenattavaa ;)

Paavo suoritti taipumuskokeet hyväksytysti läpi, joten kehässä Paavo nähdään käyttö luokassa :)

Muutama viikko sitten käytiin kaupunki suunnistamassa Helsingissä, enkä olisi voinut olla ylpeämpi hertasta, joka oli ihan super kauniisti koko reissun.

Paljon on tapahtunut siis, mutta päivitetään lisää, kun on jotain tähdellistä.

Terkuin, Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti