sunnuntai 16. helmikuuta 2014

neljä mustaa ja kaksi valkoista jalkaa solmussa.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Hertta on ollut hyvässä kunnossa, kehon koostumus on todella muuttunut muutamassa kuukaudessa, eikä mega suuria jumejakaan löytynyt fyssari käynnillä. (rintarangassa jotain pientä jumia; ja syykin on selvillä, hertta jahtaa lentokoneita takaa ja toki haukkuu niille pää kenossa pitkät matkat, jos sellainen meidän lenkin aikana hertan tielle sattuu.) Paino on myös aikalailla todella bueno.

Viime viikot ollaan oltu aika matalalla profiililla kaikkien ylimääräisten treenien suhteen, ja myös episten.

Miksi? Mikäs kiire tässä ollessa, tuumaillaan kaikessa rauhassa, ja tehdään ilon kautta.  

Kepit alkavat muotoutua, todella kivasti ja perjantaina otettiin jo osana rataa !!! no eihän ne ihan niin ongelmattomat vielä ole, mutta omalla rytmityksellä saatiin ihan bueno onnistuminen x 3.

Ollaan ilmoittauduttu Niinun keppi kurssille, jotta hertta tekisi kepit varmasti ja innolla joka kerta :). Toki innosta ja rytmistä ei ole kiinni, vaan siitä, että minä oppisin opettamaan ne paremmiksi, ja edettäisiin toivottuun suuntaan. 

Keinusta ollaan pidetty erätaukoa, 
Senkin kanssa otetaan ihan rauhalliseen tahtiin. 

Kohta alkaa olemaan treeni siinä vaiheessa, että joudun hertan kisakalenteria alkaa bookkaamaan. Lisenssi on jo plakkarissa :)!

Voin kertoa, että melkoinen kauhun lankakerä tulee vatsaan kun ajattelen kisoja.. 

Hertta on ollut aivan mielettömän upea agiliito koira, vaikka tulevat juoksut pistävät rouvan pään hieman sekaisin noin arkielämässä...
Mieli muuttuu 10 sekunnin välein, ja korvat ja niiden kuulo on myyty varmaan jollekkin niitä enemmän tarvitsevalle...  

Ohjaajalla alkaa olla hallussa moovit ainakin hetkittäin, tällähetkellä suurin ongelma on enää rytmitys, mutta ollaan saatu aika kivoja onnistumisiakin radalla, 

sain myös kommentin, että aina se ei ole kaunista, eikä sen tarvitsekkaan kuulemma olla, kunhan se nolla sieltä tulee :D eli viime perjantain kisanomainen treeni, meni pelasteluksi.. Pelastukset kuitenkin onnistuivat.. 


Tää jotenkin kuvaa mun liikkumista tällähetkellä hyvin ;) herran haltuun otto on meillä todella yleinen ja myös tuo pyllistys :D. Sain tästä videosta hyvät naurut. siitä tulee hyvä mieli!


Pelastuskoirailu :

Yritän saada ajan sallimissa rajoissa yleistää ilmaisua, hertta etsii innokkaasti, ja ilmaisee halukkaasti ja näyttö on suora jatkumo ilmaisusta ! 


Paavo täyttää keskiviikkona 2 vuotta!! 

Maailman paras Paavo <3 


Kevät tulee rymisten!! 

4.3 onkin ensimmäinen Vappu Alatalon hyppytekniikka kurssin tunti! Jännittää aika paljon! 

Muuten meille kuuluu vain perus arkea, juoksemista koirien kanssa, hertta on huikea vetäjä juoksulenkillä! Paavo tykkää juosta vieressä :) Kesäksi ollaan ehkä siinä kunnossa, että 10 km lenkit menevät mukavasti :). 

Koirien venyttelyä ja syvien lihasten jumppaa kuuluu myös meidän viikkoihin.

Launtaina oli karkkipäivä, hertan mukaan myös hänen karkkipäivä, koska pidän kovin lakusta, ja hertta myös.. joten mulla oli sitkeää seuraa sen pienen karkkipussin alusta loppuun asti <3.

Ihanaa päivää kaikille!