Huomenta,
Jo kauan olen toivonut uusia verhoja ja nyt ne olen saanut!
Mutta myös koiria on purrut sisustuskärpänen, nimittäin joka ikinen kerta kun siivoan ei ole koirien mielestä siivottu tarpeeksi, joten onhan näillä epeleillä keinonsa, paavo aloittaa yleensä oman siivoamisensa käymällä juomassa, ja ottamalla suun täyteen vettä ja valuttamalla sen kävellessään lattialle, on paljon parempi riehua lattialla kun on pinnassa on hieman liukkautta ;).
Hertan tyylinäyte ja mielipide postimyyntikatalogeista ;). |
Hertta taas aatteelleen uskollisena kynii taljaansa tuppo kerrallaan kaljuksi, onneksi talja on melko karvaisa joten vuoden aikana hertta on ahkeralla puurtamisella saanut puolet taljasta revittyä.
Voisiko tätä tyttöä uskoa ammattisisustajaksi? <3 |
Myös paavolla on lelu jolla paavo pitää sisustamisesta nimittäin nakkimakkarat! keskimmäinen nakki on jo melkein purtu pieniksi palasiksi olohuoneen lattialle, minun ja muiden iloksi !
Hertta on tässä sisustus puuhassansa ollut hieman (paljon) järjestelmällisempi kuin paavo, on syöty seinää, mattoa, karvalakkeja ja kasoittain lehtiä, onhan hertassa ja paavossa molemmissa hieman runoilijan vikaa niin myöskään kirjat eivät jää rauhaan.
Nykyään onneksi remueetut voi jo melko rauhallisin mielin jättää yksin kotiin työpäivän ajaksi. Joskin pöydillä olevat lehdet on joskus myrskytuuli tai hertta lennättänyt pöydältä koirien luettavaksi.
Hyvää aurinkoista lauantaita kaikille,
T. Sisustajat Hertta ja Paavo ja Sari
Ps.
kuva on maalta ja kuva on minun lempikuvani paavosta. Poika on ihan kuin ulkonäkönsä, I-H-A-N-A, unohtamatta herttaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti