tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hiekkaa ja onnellisia koiria.

Voi pyhät pyssyt sanon minä! 


Se ui sittenkin ! Olin jo heittänyt lusikan nurkkaan ja todennut että ei varmana koko rakki ikinä ui, mutta nyt joudun tohvelini syömään, koska kyllä se ui, ja jopa hienosti ja ei olisi millään lopettanut! 


Toki uiminen on ihanaa ja voisikin verrata että kyllä likainen koira on onnellinen koira! Meillä ainakin on näin. Mitä likaisempi ja rähjääntyneempi sitä onnellisempia nuo vaikuttavat olevan. 

Eikä haittaa yhtään vaikka lompakostakin löytyy vain hiekkaa. 

Mitäpä noiden kultakimpaleiden eteen ei tekisi, ja kyllä siinä itselläkin mieli lepää kun koira nauttii :). 


Ote ei ehkä ole paras, mutta draivia löytyi tähänkin tekemiseen. Sama draivi kun saataisiin tokoharjoituksiin, niin alkaisi varmasti tuloksia syntymään.. 

Agility oli maanantaina ihan mukiinmenevää, vauhti ympyrää, jossa kusin puolet keilauksista ihan vaan helteen takia. Hieman myös kerrattiin kääntöjä ja valssia. Hertta oli innokas kuten aina. 

Sunnuntaina oltiin cockerspanielien erikoisnäyttelyssä, menestys ei ollut taattu, Paavoa kun ei taaskaan jaksanut kiinnostaa liikkua tai seistä.. Vaikka ollaan treenattu, poika käyttäytyy huonosti. Voisipa olla hienoista murkkuikää havaittavissa? ;) näyttelypaikkalla oli sikamaisen kuuma ja koko päivä odotettiin Paavon kanssa hetkeä että saan päästää Paavon läheiseen mutalampeen uimaan. Kyllä Paavo sitten uikin ja nautti!

Kyllä kesä on vaan mukavaa. 

Paavo odottaa omaa vuoroaan. 

Loppuun vielä muutama kuva hertasta! 

Pikkukirppu. 

Tavattiin myös hyvin ällöttävä bortsun pentu Fanny, oli aivan mainio tapaus! Meille kans tuollainen. 

Pieni ihanuus ja Paavo samalla kepillä. 

Hiekkaisin terveisin, Sari & saukot! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti