lauantai 3. elokuuta 2013

Baby steps.


Maidon tuoksuiset kesä tuhinat pentulaatikosta! 

Didn't see this coming! 

9 viikkoa sitten samanlaisena lauantaina hertalla oli tärpit, ja Paavo kotona. No tunnollisesti ennen iltavuoroa laitoin koirat eri huoneisiin, portti välissä. Olin koko alkuviikon Paavoa seurannut, eikä poika ollut yhtään kiinnostunut hertasta ja hertan seitsemän hunnun tansseista. (Eikä ollut muistakaan tärppipäiväisitä ollut sitä ennen)

No selvisipä sekin, että tuo poika joka ei nosta edes jalkaansa, eikä vöyhkää juoksuisista nartuista, tarpeeksi kauan innostettuna ja juuri oikealla tunnilla kiinnostuu juuri sen verran että kiipeää portin yli. Ja no tarina ei kerro kuka sen homman on sitten suorittanut.. Ja miten.. 

Ja kyllä nyt tulee se tämän blogin idiootti osuus, kyllä luulin koomisesti "eihän meidän Paavo" että se portti riittää. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani nauran röhö naurua ajatellessanikin että jättäisinkö nyt koirat pelkkä portti välissä.. 

No eipä riitä ei. Tässä on pieni tuhiseva todiste siitä. 

Viski poika täytti tänään 7vrk ja painoa hienot 790g. 

Neljä viikkoa ennen synnytystä käytiin ultrassa hertan kanssa, ja pentujahan sieltä oli tulossa.  

Kiitollinen olen ikuisesti hertan kasvattajalle hänen avustaan ja siitä että hän suostui sijoitus sopimuksen kanssamme purkamaan. Ja ei hän meitä hylännyt edes sen jälkeen vaan minun hysterisimpinä hetkinäni on hän antanut tietoa ja jopa tullut tarkistamaan koiran kunnon ja voinnin. 
Ikinä en pysty tarpeeksi häntä tästä kiittämään. 
 
Toki olen saanut myös Paavon kasvattajalta ystävältäni tukea koko tämän pienen pyörremyrskyn läpi. 


Viime lauantaina siis syntyi 4 pientä maailman ihaninta ihmettä maailmaan. Ei suunniteltuja ja niin rakkaita. Tai olinhan pentuetta miettinyt sitten 2-4 vuoden päähän.. Onni siis onnettomuudessa. 

Paavo sitten tietysti jouti lonkkakuviin, ja se oli se iloinen asia että pennuilla on hyvät fyysiset lähtökohdat elämään. Hertta kun on prcd-PRA clear vai miten nyt kirjoitetaankaan. Silmät terveet ei ylimääräisiä ripsiä. Lonkat A/B. 

Paavolla yksi ylimääräinen ripsi silmässä. Ja lonkat ah ne lonkat!! Axelsson kehui pojan lonkkia paljon. Ei kuulemma täydellisempiä lonkkia voisi pojalla olla. Oikea ruokinta ja liikunta kuulemma näkyy lonkista, toki epäilen että myös ne geenit vaikuttavat asiaan. 

Mutta palataan pentuihin. 2 blue roan urosta, pienin pennuista tulee väritykseltään olemaan ehkäpä todella tumma blue. Ja suurin uros siitä väliltä. Molemmilla on kauniit symmetriset maskit. Vaikka eipä tuolla väliä. Olisivat ihania ihan millä
Värillä vaan. (Ei ole pilkut väärissä paikoissa.) 

Tämä pieni sitkeä taistelija on rommi ja tänään rommikin ylitti 500g painon. 
Rommi on ehkä eniten näistä pennuista vienyt minut mennessään. Rommia
Joutui heti syntymän jälkeen hieman herättelemään, ja avustamaan limaa
Pienen miehen suusta pois. Alku oli myös
Hankala, koska tämä poika ei halunnut tarttua tarjottuun tissiin eikä pakottaminen auttanut. Mutta kas kummaa. Kun poika itse päätti syödä syötiinkin oikea fiesta ja hyvällä imulla. 

Sitten niihin kahteen muuhun pentuun, 3 poika on nimeltään gin, keskimmäinen ja keski kokoinen. Gin ei ole vielä päässyt malliksi, koska on väriltään musta ja tarvitsee tietynlaisen valoituksen tullakseen kuvauksi edustavasti, suloinen poika kaikkinensa. 

Viimeisenä muttei vähäisinpänä, pentujen ainut narttu. Musta ja vilkas Inari. Inarin äänekkääseen mielipiteeseen tästä maailmasta heräsin yöllä, kun hertta synnytti. Tämä tyttö on ollut seikkailija jo muutaman tunnin ikäisestä asti. Jos mama ei ole pentujen kanssa, toki Inari käy itse etsimässä maman. 

Tässä huonosti näkyvä kuva inarista. 


Tässä kuvassa on koko katras ja onnellinen mami koira. Hertasta sen verran että ei tarvinnut tyttö apua synnytykseen eikä tarvitse apua pentujen hoitoon, niin jäätäviä katseita saan rouvalta jos liiaksi olen pennuista kiinnostunut. Ja hyvä niin. 



Aina sitä oppii uutta, tämä oli minulle kova paikka koska agilitystä tuli pitkä tauko, mutta hertta näyttää nauttivan tilanteesta, sellainen sielun rauha tuosta koirasta huokuu.  

Elämä kuljettaa arvaamattomiin suuntiin, mutta kaikella taitaa olla tarkoituksensa. Jotkut asiat on opittava kantapään kautta. Tämä oli sellainen. 

Syksyllä jatketaan uusin voimin treenaamista, nyt nautitaan hetkestä ja pennuista.  


Vielä on pakko laittaa kuva pentulaatikosta, jonka minun mieheni rakensi. 

 


Suukoin, Sari & katras. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti