Kun ensimmäinen kohtaaminen pitkään aikaan on niin reimukas, että purskahdat autossa itkuun onnesta.
Kun leijailet vielä 3 päivää kohtaamisen jälkeen 7 taivaassa.
näiden tuntemuksien takana on tottakai AGILITY ja HERTAN kanssa, ei kenenkään muun, kuin minun ihka oman hertan kanssa!
Viikko sitten keskiviikkona käytiin hertan kanssa Maare Kaiperlan vastaanotolla. Hyötyä siitä oli enemmän, kuin olisin osannut uskoa. Hertalla oli todellsia ja melko suuria jumeja lantiossa ja lonkissa. No jumit saatiin auki, ja saimme myös ohjeet ja vihreätä valoa seuraavalle viikolle suunnittelemaani agility treenien aloitukseen!!
BOOOMBOOOMBOOOOM! Mitä mun ihanalle agility koiralle on tapahtunut?!? Meidän yhteispeli on muuttunut, nimittäin aivan samettisen ihanaksi. Kaikki tuntui niiin hyvältä! Hertta teki hienosti (vaikkakin, palattiin takaisin alkeisjatko kurssille) ja sulavasti, jopa liikaa kompaten minua ja minun vauhtiani. Ja mitkä käännökset!
Ihan uskomaton fiilis, mikä voi onnistumisesta syntyä. Toki voitteko uskoa, oltiin ruosteessa! Alkuun en edes osannut valssia.. ja persjättö kuulosti heprealta. Rataan tutustumisen jälkeen (meidän tapauksessa 5 hyppyä ja yksi pussi) alkoi jo tuntua tuttuja säväreitä, siinä vaiheessa kun osasinkin jo miettiä kohdan, miten juuri minun hertta tämän suorittaisi parhaiten tuli ensimmäinen valon hetki.
Missä vaiheessa, minulla märkäkorvalla, ummikkojen ummikolla on muka ollut radanluku taitoa :D! (Epäilen onnen kantamoista)
Hertta nauttimassa kansainvälisestä eläinten päivästä kontulan metsässä. (Kyllä kontulassa on vieläpä melko hyväkin metsä.)
Sitten hertalla olikin perjantaina näytön paikka! Saatiin mahdollisuus käydä kokeilemassa HAU:n treeneissä sopivuuttamme ryhmään. Ja pääsimme kuin pääsimmekin ryhmään, eli kun me startataan kisaaminen, joudun tarjoamaan kakkua kahdissa treeneissä. Hertta väläytteli sellaista jota en ole ikinä ennen nähnyt tuosta koirasta. Aivan uskomaton flow! No saatoin siis perjantainakin tirauttaa muutaman onnen kyyneleen.
Ollaan edelleen auttamattoman kaukana kisa startista, mutta yksi askel lähempänä. Tämän enempää en vielä osaa analysoida onnen vaaleanpunaisesta harsosta. Eikä mielestäni tarvitsekkaan näin pentujen jälkeen ensimmäisten treenien jälkeen.
Me siis melko pitkän odottamisen jälkeen saatiin mahdollisuus päästä seuraan ja mehän käytettiin se hyvin.
Se agility hurmiosta. Lopuksi voin todeta, pennuista selvitty kunnialla, Inari enää myymättä. Pojat uusissa kodeissaan. Vielä on paistanut aurinko. Paljon hyviä
Asioita on siis tapahtunut vastoinkäymisistä huolimatta.
Ensi viestissä lupaan palata hehkuttamisesta siihen tavalliseen.
Paitsi!! Uusi valmentaja sanoi hyvin, Lämmitelkää ja jäähdytelkää ne koirat, koska koira ei osaa sulle kertoa jos on huono treenata, tai paikat jumissa! Onneksi oma periaatteeni on,jos olen myöhässä on, että mielummin treenaan viimeisenä, ja teen kunnon lämmittelyn, kun revin parhaan kaverin rikki. Toivottavasti kaikki muutkin arvostavat omia rakkaitaan yhtä paljon!
Lopuksi vielä Paavo, ah ihana Paavo.
Toiveikkain syysterveisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti