sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tekemistä paljon ja aikaa vähän!

Siitä on mennyt pieni ikuisuus kun viimeksi jaksoin/muistin kirjoittaa blogiin asioita muistiin. 

Aloitetaan purku, 

Paavo: 
Paavo on nauttinut erivapauksia ja on saanut siis olla Tanelin mukana Jyväskylässä tämän vuoden ensimmäiset kaksi kuukautta. 
(Minä olen siis ollut yksin hertan kanssa) 
Nyt on sitten Paavo taas kotona minun ja hertan kanssa, ja onhan tuo poika hieman sitä mieltä että akkain kanssa ollessa on kaikki hankalaa ;) 
Mutta on minulla ollut tuota pumpulaa ikävä!! Ja herttakin on ollut suopeana ja päästänyt Paavon lähelle nukkumaan.  Hyvin armollista herttaa. 



Hertta: 

Hertta on treenannut enemmän ja vähemmän. Agiliyssä olemme korkanneet  epikset. Oltiin toisia?!? Vaikka videolta katsoessa meno on tooosi karsean näköistä. 


Tämä oli siis eka kerta ikinä! Niin mulle kun hertalle. Olen ihan sikana myöhässä, valssit myöhässä, olisi pitänyt juosta, plaah!!! No ainakin on jotain muistoa, mistä on lähdetty.. Hyvää oli hertan keskittyminen, kontaktit bueno <3 ne on kyllä aina samaa luokkaa, mutta myös joitain nopeita vapautuksia on joskus otettu jo. 

Tulos lista, josta kävi ilmi meidän onnen kantamoinen :D 

Hertta on ollut agissa aivan mahtava, korvat on tallessa ja vauhtia töppösissä annettavana. 

Siinä se on!!

Keinu alkaa hahmottua. Vielä tarvitaan rutkasti treeniä, että saan siitä haluamani laisen. Kepit on no ne on kepit.. Edelleen junnataan paikallaan, toki niitä pieniä edistyksen hetkiä on pilkahtanut :) 
Pikkuhiljaa kohti parempaa. 

Pelastuskoirailu : 

Hertta aloitti kertovan ilmaisun treenit tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna ja ai vitsit mikä edistyminen! Ihan mieletön  muija! Nyt siis haetaan paljon uusia maalimiehiä, ja toistoja jotta ilmaisu alkaisi  yleistymään :) 

Tähän voi vain todeta, että fiilis on pienten takapakkienkin kanssa mahtava tuon koiruuden kanssa treenatessa! 

Muuten meidän arki pyörii aikalailla samana, vaihtelevia lenkkejä. Nyt kun on lunta hieman lumi jumppaa ja tietysti kaikki muut asiaan kuuluvat lenkit ja hummailut. 

Myös pentuhaaveet ovat hieman edenneet, mutta ei siitä vielä sen enempää. Mietin kyllä monen kertaan, että miksi bc, mutta joku siinä vaan vetää puoleensa.. Minä vain yksinkertaisesti pidän niistä, mutta lyhytkarvaisena, mitä lyhyempi sen kauniimpi. Mitä enemmän olen bc:hen rotuna tutustunut on se tunne vain vahvistunut, että tuo se rotu on. Toki myös malinois, hollanninpaimenkoira, käyttölinjainen springeri, käyttö cockeri.. On ollut mielessä.. Mutta jotenkin niistä tulee sellainen "äh" ja saman rundin jos joutuisin kaikkien rotujen kanssa tekemään, kun haluan tavata nartun monta kertaa, treeneissä, kotona, lenkillä. Mahdollisimman monessa tilanteessa. Myös uroksen tapaaminen on minulle tärkeää, koska minun pitää todella kovasti tykätä molemmista että otan pennun. Ja mahdollista on, että toiveet toteutuvat vasta muutaman vuoden kuluttua, se jää nähtäväksi :) 

Ja ollaan aika samoilla linjoilla Tanelin kanssa, jos on metsästyskoira niin olisihan se sitten kuitenkin Tanelin koira.. Joko tai. Minun tai Tanelin.

<3 niin minun kun Tanelin <3 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti