Maanantaista lähtien olen miettinyt miksi jännittää niin paljon. Ehkä syynä on oma vaatimustaso, toisena ja kuitenkin ehkä suurimpana se, että tätä varten ollaan treenattu, tätä mä olen tahtonut pitkään, ja halunnut tätä niiiin hartaasti. (Tavoitteissa ei todellakaan olleet tulokset)
Ja sitten kun se on täällä, meneekin pupu pöksyyn. No ei mennyt!
Hertta siis todella aloitti kisa uransa mini1 luokassa. Viime viikonloppuna Luomalan Janne mittasi hertan miniksi ojangossa.
Ekalla radalla olin kauhusta jäykkänä, huomasi myös ohjauksesta. 10 virhepistettä, aivopierun kautta meinasin ohjata koiran väärään päähän putkea, sain pelastettua pakka hajosi ja seisoin keppien sisäänmenoreitin edessä. Anteeksi hertta. Päästiin kuitenkin lähdöstä loppuun, ehjänä!
Toinen rata, hyl. 1 jälkeen oli kakkosena pöytä, hertta hienosti hyppäsi ja pysähtyi, mutta hyppäsi sitten pois ja tuli takaisin kyytiin.. Ja TAAS seisoin keppien sisäänmenoreitin edessä. Miksi? En tiedä. Anteeksi hertta uudestaan. Loppua kohden sitten päätin vain yrittää tehdä täysillä. Viimeinen hyl virhe tuli siitä kun ohjasin liian myöhään ja hertta tuli väärältä puolelta estettä sen yli. Ei haitannut.
Ne tavoitteet: tavoite oli lähdössä pysyminen, ja loppuun pääseminen virheistä huolimatta. Ja se, että pitää olla kivaa!
Molemmilla agility radoilla, todella hyvät kontaktit. Keinut aivan mahtavat!!!!
Kepit olivat loistavat, joka kerta jos en olisi seisonut edessä.
Viimeinen hyppyrata olisi ollut nolla, jos en olisi ollut käsieni kanssa niin höveli, ja antanut hertan valua irtoamaan renkaalle, siitä jatkettiin täyttä höyryä rata loppuun, ja mitkä kepit!!!!!!! Tätä varten me ollaan treenattu, tätä fiilistä varten, vaikka ei saatu tulosta, olin maailman tyytyväisin meidän suoritukseen, oli vauhtia, mutta myös ohjaukset onnistuivat. Pystyin päästämään irti ja annoin vain mennä. (Otin riskejä, ja se teki hyvää)
Muutama katsojakin tuli viimeisen radan jälkeen herttaa kehumaan, ja sanomaan, että on mulla super cockeri, ja kuinka hieno suoritus tehtiin, ja myös he mainitsivat miten hienot kepit oli. Tärkeimpänä, että saan olla todella onnellinen hertasta. Ja voin kertoa, että niin mä olenkin. (Vielä rakennetaan kepeille vauhtia ja varmuutta, mutta itsekin tykkään, että on aika hienot kepit)
Meidän eka kerta ikinä!! Silloin toki ei voi kovin paljon vaatia, varsinkaan kun kyseessä on minä, jännittänyt olen melkein siihen pisteeseen asti, että oksettaa, verenpaineet on taivaissa, pyörryttää ja yöunet menee. Radoilla olisi ollut paljon parantamisen varaa ohjauksissa, mutta mielelläni harjoittelen tuolla ykkösissä hieman pidempään :). Onko tässä nyt edes mikään kiire?
Ensi kuussa onkin tiedossa aivan uusia treeni-kuvioita! Joita odotan jo aivan valtavan innoissani. Ehkä opin antamaan hertan tehdä ne kepit ihan itse..
Kisapäivä oli pitkä, onneksi seura oli hyvää, ja tapasin myös kivoja tuttuja kisapaikalla.
Nyt odottelen hertalle juoksuja alkavaksi, niin uskallan suunnitella seuraavia kisoja.
T. Niin onnelliset Sari & Hertta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti