Missä vaiheessa vain pitää luovuttaa?

Kun turnaus väsymys iskee niin uskon loppumista on tosi vaikea estää.

Kun on tehnyt jonkun asian eteen ihan helvetisti töitä, kuluttanut rahaa, aikaa ja voimia enemmän kuin riittävästi, ja menestystä ei vain tule... on tosi vaikea asennoitua, että kyllä se meidän Aika tulee... no entäs jos ei tule?

17 näyttelyä, 14 erinomaista, 12 luokka sijoitusta,  9 sa:ta ja 3 erittäin hyvää ja 2 kertaa paras uros 4. Pentuna 2 näyttelyä 2 x rodun paras ja yhden kerran bis 2 ja toisen kerran ryp 2. Kerran epävirallisesti rop juniori.

Paavo on maailman paras, ja meidän mielestä kaunein, mutta kun on päättänyt tehdä koirasta Valion, ja se onkin ihan saatanan vaikea projekti. En mä sitä helpoksi ole ajatellut koskaan, mutta joskus vaan ei enää jaksa tehdä lisää töitä sen eteen. Onneksi mulla on ystäviä jotka hoitaa näyttelyissä pyörittämisen jos en itse jaksa.

Mutta on vahva tunne, että messarin jälkeen ei todella pitkään aikaan käydä missään näyttelyssä. Odotetaan nyt sitten sitä päivää, että se on valmis.... jos on koskaan.

Missä vaiheessa myöntää itselleen se, että se meille maailman kaunein, ei vaan ehkä olekaan suuren yleisön mielestä kovin hieno.

Paljon on töitä myös Vireen kanssa.. koko hommasta pitäisi tehdä niin paljon hauskempaa. Mutta siinä vasta pulma, että miten.

Ehkä tää tästä.

Mukavaa tulevaa viikkoa.