Eilen saimme kuulla minun ja hertan maailmaa järisyttävän ja pysäyttävän uutisen. Meidän maailman paras valmentaja laittaa agilityhallinsa ovet kiinni kesän jälkeen. Rehellisesti sanottuna, toivoin ettei tällaista päivää ikinä tule.
Tässä linkki Lotan blogiin jossa on myös hieman pohjustusta tälle yhden upean ajan päätökselle.
http://mielenhallintaa.blogspot.fi/
Tällähetkellä oma olo on aika tyhjä. En osaa ajatella syksyä, ja sitä että en voikkaan mennä naurava koira hallille. Tuo halli on ollut minulle koko hämeenlinnassa asumiseni ajan henkireikä. Asia joka on saanut uskomaan ja jaksamaan myös muussa arjessa. Paikka jossa mä aina uudestaan löydän uskon itseeni, tähän maailmaan ja ihmisiin. Kolaus on aika kova. Ei hallin sulkeminen tietysti tarkoita sitä, etteikö me hertan kanssa saataisi opetusta Lotalta sillointällöin. Mutta nyt me ollaan saatu joka viikko paistatella Lotan auringon alla. Enkä sano sitä etteikö päätös olisi Lotalle vaikea, enkä myöskään syytä/parjaa häntä tästä päätöksestä, vaan 100% tuen päätöstä. Tämä teksti on enemmänkin suuren menetyksen käymistä läpi.
Mitä Lotta ja halli meille merkitsivät :
Kun aloitettiin 2014 vuonna treenaaminen hallilla, meidän meno näytti sitä ennen tältä :
Multa oli loppunut usko itseeni ja meidän edistymiseen, Hertan vauhti oli tippunut aivan olemattomaksi, jännitin kisoja jo viikkoa ennen ilmoittautumista niin paljon, että se pelko oli aivan halvaannuttava. Ja suoritukset olivat pelkkää hajoilua, koska en saanut pidettyä itseäni kasassa. Myös mun liikkuminen nilkan murtuman ja leikkauksen takia oli aika huonoa, ei minkäänlaista luottoa omaan kroppaan tai koiraan.
Muistan aina ekan treenin, mua jännitti tosi paljon, ja asenne jo halliin mennessä oli että v*tuiksi menee kuitenkin. No Lottapa siihen totesi heti suoraan, että seuraavalla kerralla sä tuut asenteella että onnistut, tai et tuu ollenkaan. Siitä se muutos lähti. (Olen aina arvostanut sitä, että minulle kerrotaan asiat suoraan.)Mä olen saanut kaiken tarvitsemani boostin omaan tekemiseen samasta paikasta, valmennusta kisajännitykseen, painostuksen siirtyä omalta mukavuusalueelta pois, jotta saataisiin niitä muutoksia aikaan. Treenaamisen asenteen opetusta, kestävyyttä, sitkeyttä, ja se kaikkein tärkein! Arvostusta omaa koiraa ja sen tekemistä kohtaan. Näiden muutaman vuoden aikana minusta ja hertasta on tullut tiimi, nautitaan yhdessä tekemisestä enemmän kuin koskaan, ikinä ei ole agility tuntunut näin hyvältä. Olen saanut sellaista valmennusta, että ollaan valmiita jossain vaiheessa tavoittelemaan meidän omia tähtiä ja unelmia. Ja se halvaannuttava kisajännitys on muuttunut siedettäväksi kutkutukseksi vatsan pohjassa.
Päätin jo ennen lotalla aloittamista, että pidetään tauko kisaamisesta. Opetellaan a uusiksi ja haetaan se fiilis ja ilo tekemiseen. Se on todella löytynyt. Vauhti on kasvanut minulla, mutta suurin muutos on tapahtunut koirassa, josta on tullut iloinen ja kiihkeä kiituri, joka on kyllä aina mun oman mokan kohdalla kiihkeästi vaatimassa palkkansa.
Kun palattiin kisaamaan, noustiin nopeasti kakkosiin. Kakkosissa kerettiin olla 4 starttia. Ensimmäinen rata hyllytettiin, mutta seuraavalla kolmella sitten yllätettiin kaikki. kolmella nollavoitolla siirryttiin kolmosiin. Saavutettiin meidän tärkein tavoite. Kaikista vaikeinta toki on löytää uusi valmentaja joka täyttäisi edes puolet siitä mitä ollaan nyt saatu. Anteeksi jo valmiiksi uusi koutsi.
Mitä nöyrin kiitos jo nyt Lotta tästä ajasta. Onneksi saamme vielä nauttia 3 kuukautta Lotan auringon alla. Kiitos myös treenikaverit.
Loppuun vielä kooste meidän Lotan ajan treeni pätkistä. Ei se meidän liikkuminen ole vieläkään maailman kauneinta, tai sulavinta, eikä niin sujuvaakaan, mutta toivottavasti näätte muutoksen näiden videoiden välillä, itse tunnen sen joka kerta kun kävelen radalle, on mukavaa mennä radalle lämmin ja varma tunne mielessä.
It's all about mind!
Haikein terveisin Sari ja Hertta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti